Cain muutti Kouvolaan Olli-Pekan agilitykaveriksi. Paddy nimeä nykyään totteleva pentunen on Olli-Pekan toinen agilitykoira. Ennestään heiltä kotoa löytyy Westie Edi. Tästä paristakin kuullaan vielä varmasti!!
maanantai 17. elokuuta 2015
Something Like Fight It
Something Like Freeze It
Priya on Tuuvan perheen Prinsessa. Prinsessasta tulikin idea nimelle Prinsessa Beatrice eli Bea. Perheen äiti Mia tulee käymään Bean kanssa näyttelyissä ja tytär Lotta kisaamaan agilityssä. Lotta onkin varsin menestynyt junnu-ohjaaja! Tuuvan perheellä on ennestään kotona 3 koiraa, labbis-uros ja 2 amerikancockeri-urosta :)
Mia, Lotta ja Bea |
Something Like Flip It
Something Like Find It
Something Like Free It
sunnuntai 26. heinäkuuta 2015
Pennut 6vko
Pennut on jo lentäneet pesästäkin, päivitän kuitenkin 6viikkoiskuvat tänne, kun ne tuli otettua silloin :)
Sirutus oli maanantaina, kaikki pennut olivat reippaita ja saivat viralliset nimensä. Keskiviikkona oli jo rekkarit meillä! Ke päivällä oli pentutarkastus Rauman Univetissä. Kaikilla kaikki kunnosa, mitään ei puuttunut, eikä mitään ollut liikaa :D
Cain painoi 3,1kg, nikhil 3,4kg, Chas 3kg, Debbie 2,9kg, Priya 2,8kg ja Alicia 3,3kg.

Something Like Feel It |
Something Like Fight It |
Something Like Find It |
Something Like Flip It |
Something Like Freeze It |
Something Like Free It |
keskiviikko 15. heinäkuuta 2015
Aika rientää!
Ihan ensiksi - Pennuille on jo valittu kodit ja onkin oikein ihanat kodit tiedossa! ♥
Paljon on ehtinyt tapahtumaan, blogin päivitys vaan jäänyt, kun mielummin olen senkin ajan käyttänyt koiriin :)
Pennut on madotettu toisen kerran, viimeisen kerran madotetaan ensi viikolla. Pennut syö nyt 3x 2dl nappulaa + raejuusto, piimä, jauheliha. syövät samasta kiposta (pentuekiposta), että saavat taistella ruuastaan. Tämä auttaa ahneuden kehittymisessä ja muutenkin ruuan arvostamisessa, mikä on hyvin tärkeää koulutusta ajatellen.
Pennuilla on pentula ollut ulkonakin jo kaksi viikkoa. Viettävät siellä aikaansa kun päivä on kaunis. Välillä viilettävät vapaana pihalla ja välillä vapaana sisällä. Kaaos on taattu :D Pennuilla on pantuloissa leluja, mini-skeittilauta, tasapainolauta, putki yms puuhailtavaa.
Viime viikonloppu oltiin Laukaassa, kun siellä järjestettiin Bortsujen erikoisnäyttely. Majoituttiin Sannin vanhempien luona. 11 aikuista Bortsua ja 6 pentua :) Onneksi oli iso talo! Kiitos vielä seurasta Sanni, Milla ja Tiina. Markuskin oli mukana auttavana käsiparina :) Pennut matkustivat autossa isossa häkissä Lumin kanssa. Oltiin kerran jo aikasemmin autoilemassa pienempi matka ja pennut ovat kyllä hienosti matkassa. Perillä Laukaassa laskettiin pennut autosta ulos ja heti lähtivät hulluna juoksemaan. Siellä ne paineli menemään kaikkien 11 ison beeceen joukossa, eikä hätkähtänyt hurjaa vauhtia tai isojen haukuntaa. Mikään uusi alusta ei aiheuttanut minkäänlaista reaktiota, tai mikään muukaan asia. Kolme tulevaa omistajaakin kävi pentusia siellä katsomassa :)
Paljon on ehtinyt tapahtumaan, blogin päivitys vaan jäänyt, kun mielummin olen senkin ajan käyttänyt koiriin :)
Pennut on madotettu toisen kerran, viimeisen kerran madotetaan ensi viikolla. Pennut syö nyt 3x 2dl nappulaa + raejuusto, piimä, jauheliha. syövät samasta kiposta (pentuekiposta), että saavat taistella ruuastaan. Tämä auttaa ahneuden kehittymisessä ja muutenkin ruuan arvostamisessa, mikä on hyvin tärkeää koulutusta ajatellen.
Ja välillä käydään pystybaarissa :D |
Viime viikonloppu oltiin Laukaassa, kun siellä järjestettiin Bortsujen erikoisnäyttely. Majoituttiin Sannin vanhempien luona. 11 aikuista Bortsua ja 6 pentua :) Onneksi oli iso talo! Kiitos vielä seurasta Sanni, Milla ja Tiina. Markuskin oli mukana auttavana käsiparina :) Pennut matkustivat autossa isossa häkissä Lumin kanssa. Oltiin kerran jo aikasemmin autoilemassa pienempi matka ja pennut ovat kyllä hienosti matkassa. Perillä Laukaassa laskettiin pennut autosta ulos ja heti lähtivät hulluna juoksemaan. Siellä ne paineli menemään kaikkien 11 ison beeceen joukossa, eikä hätkähtänyt hurjaa vauhtia tai isojen haukuntaa. Mikään uusi alusta ei aiheuttanut minkäänlaista reaktiota, tai mikään muukaan asia. Kolme tulevaa omistajaakin kävi pentusia siellä katsomassa :)
keskiviikko 1. heinäkuuta 2015
Punssi ja Timo MM-kisoihin!
Viime viikonloppuna oli agilityn MM-karsinnat Jyväskylässä. Timo ohjasi Punssin karsintojen voittoon ja lunasti näin MM-kisapaikan Italiaan sekä yksilökisaan ja Suomen joukkueeseen, sekä vielä PM-kisoihin Turkuun! Ihan huikeaa! Jo karsintojen voitto on yksi suurimmista agilitysaavutuksista, mitä voi saada ♥
On meidän pennuilla vaan hieno iskä, sekä taitavat ohjaajat!!
Kaikki kuvat: Jukka Pätynen, koirakuvat.fi

3,5vkoa
Pennut ulkoilee nyt 1-2 kertaa päivässä. Yleensä syövät ulkona aamulla ja päivällä, tekevät asiansa sinne ja tutkivat ympäristöä. Kauaa ei vielä jakseta, kun uni tulee ja mennään pentulaan nukkumaan.
Pennut syö nyt nappulan lisäksi piimää ja raejuustoa, lihaa aletaan loppuviikosta maistelemaan.
Kotiehdokkaita on treffailtu ja ainakin viidelle on nyt varmat kodit, yksi selvinnee ensi viikolla :)
Viikonloppuna pennut aloitti ulkoilun ja laajennettiin pentula. Kuvia pitäis saada aikaiseksi :D
chas ja Nikhil on tällä hetkellä porukan reippaimmat, aina häntä heiluen menossa joka paikkaan. Kovasti jo leikitään ja muristaan. Ihmisen ääneenkin jo reagoidaan luoksetulemalla :) Äkkiä ne kasvaa!

Lmi ja pennut odottamassa, pentula laajennuksen valmistumista. |
Ensimmäinen ulkoruokinta. |
Uusi pentula. |
Lisää ulkoruokintaa. |
maanantai 22. kesäkuuta 2015
18vrk
Dodiin, otin uusia kuvia 2,5viikkoisista marsuista :) Kaikilla on jo silmät auki ja ensimäinen madotus tehtiin perjantaina Canexilla. Kuvasin pennut tänään ekaa kertaa keittiössä, eli pennut olivat yksitellen keittiön pöydällä. Cain, Nikhil ja Alicia lähtivät heti tutkimaan paikkoja, muut olivat vähän rauhallisemmin.
Tilasin pentupaketit Eukanubalta ja Mustista&Mirristä tänään. Pannat, hihnat ja pentukansiot täytyy vielä käydä ostamassa :)
Ensi to lähtien otetaan pentuvieraita vastaan. Heti to tuleekin jo kaksi kotiehdokasta katsomaan pentuja :)

Cain 1040g |
Nikhil 1106g |
Chas 1041g |
Debbie 1094g |
Priya 1031g |
Alicia 1292g |
torstai 18. kesäkuuta 2015
2 vkoa
Pentuset täyttää tänään 2 viikkoa ♥
Koitan juhannuksen aikana ottaa kuvia taas pennuista! Kaikilla muilla on silmät vielä tiiviisti kiinni, paitsi Nikhilillä melkein kokonaan jo auki :)
Rentoja pötkylöitä ovat, eritoten Alicia - hän ei kyllä stressaa mistään :D
Lumin kanssa olen omalla pihalla alkanut tekemään lyhyitä aksatreenejä, mammakoira oli innoissaan kun loma loppui! Vauhti ei ole entisellään tietenkään vielä ja rimojakin olen pitänyt medeissä. Lähinnä vahvistettu kontakteja yms tekniikoita.
Pentujen laajempi kuvagalleria löytyy täältä.
Pentujen viralliset nimetkin on jo julkistettu täällä.

maanantai 15. kesäkuuta 2015
11 vrk
Viikonlopun olin agilityn SM-kisoissa Oulussa ja pennut olivat kotona Markuksen kanssa. Pennut syö ja nukkuu, joten niiden hoito on helppoa, kun Lumi hoitaa kaiken tarpeellisen. Aina muutaman kerran päivässä käymme nostelemassa pentuja ja silittämässä niitä, että tottuvat käsittelyyn.
Kovasti olivat kasvaneet muutamassa päivässä! Ihania marsuja ♥
Tänään leikkasin pentujen kynnet ekaa kertaa, ne nukkuivat, eivätkä edes huomanneet toimenpidettä :)
Pentujen iskä Punssi oli myös SM-kisoissa ja sijoittui hienosti sijalle 14/229! Punssin omistaja Tuulia sai SM-hopeaa pentujen serkun Pirtun kanssa, sekä LAWin joukkue voitti joukkuekultaa! Joukkueessa oli Punssi, Pirtu, Fu ja Omie.
Alla uusia kuvia tältä aamulta, sekä tämänhetkiset painot.
Vielä sellainen "tiedotus" pennunkyselijöille. En ole valinnut pentujen koteja vielä, mutta jonkinlainen käsitys tulevista kodeista jo on. Värin perusteella meillä ei pentuja myydä, joten kaikki "Me haluttais tuo merle"-kyselyt menee suoraan roskakoriin.
Kovasti olivat kasvaneet muutamassa päivässä! Ihania marsuja ♥
Tänään leikkasin pentujen kynnet ekaa kertaa, ne nukkuivat, eivätkä edes huomanneet toimenpidettä :)
Pentujen iskä Punssi oli myös SM-kisoissa ja sijoittui hienosti sijalle 14/229! Punssin omistaja Tuulia sai SM-hopeaa pentujen serkun Pirtun kanssa, sekä LAWin joukkue voitti joukkuekultaa! Joukkueessa oli Punssi, Pirtu, Fu ja Omie.
Alla uusia kuvia tältä aamulta, sekä tämänhetkiset painot.
Cain 848g |
Nikhil 824g |
Chas 742g |
Debbie 855g |
Piya 777g |
Alicia 980g |
keskiviikko 10. kesäkuuta 2015
Pikaiset kuulumiset!
Päivitän vähän kuulumisia, kun ehdin hetken koneella olemaan.
Lumin ekasta pentueesta toinen prinsessa, eli Miina kävi luustokuvissa ja kaikki oli ihan priimaa. Lonkat A/A, kyynäret 0/0, selkä LTV0 VA0, olat puhtaat. Toivotaan, että F-pentue saa samanlaiset tulokset joskus :)
Pennut kasvavat hienosti! Kaikki ovat jo yli 500g ja ahne possu Alicia on jo yli 700g!
Lumi syö kolme kertaa päivässä, yhteensä 10dl. Hyvässä kunnossa on ja normaalit lenkkeilyt on jo aloitettu :)

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015
3vrk
Pötkylät ovat nyt kolmepäivää vanhoja. Kaikki on mennyt niin hienosti, että oikein liikutun kun ajattelen asiaa. Pikkuhiljaa alkaa pelkäämään, että koska tämä onni loppuu... meillä on nyt 6 pentuetta, joista kaikki astutettu luonnollisesti, synnytyksissä ei mitään ongelmia ja emät omat hoitaneet itse pentunsa hienosti eikä emillekään ole tullut mitään komplikaatioita synnytyksistä, maitoa on tullut heti yms. Ainakin tässä asiassa on siis jalostusperiaatteeni kannattanut!
Lumi on vielä extra huolehtiva emä. Se tekee tämän homman kyllä kasvattajalle hyyyyyvin helpoksi. minä punnitsen pennut kerran päivässä, kuvailen niita ja silittelen, Lumi hoitaa mieluusti itse ihan kaiken muun. Jos pennut itkee hetken esim yöllä, ei minun tarvitse korvaani lotkauttaa, vaan Lumi pentulaatikossa hoitaa pennun itse (yleensä lähemmäs tissiä, kun pentu on hukassa). se myös huolehtii, että niillä on tarpeeksi lämmin ja antaa niiden vetäytyä kauemmas, kun on kuuma :) Kun Lumia katsoo pentulaatikossa, kuinka renot ja luonnollinen emä se on, tulee ajatelleeksi, että jo pelkästään tuon takia Lumia kannattaa käyttää jalostukseen. Rentous näkyy myös pennuissa, niiden ei tarvitse murehtia mistään. Äskenkin kaikki nukkui kun nostelin niitä kuvaukseen tason päälle. Siinä sitten venyttelivät ja nukkuivat selällään :D Tästä otin videotakin, se on alla.
Kaikille on tullut hyvin painoa ja suloisia ovat kuin mitkäkin ♥
Kuvissa painot 0vrk-1vrk-2vrk-3vrk.

Cain 350g - 367g - 401g - 435g |
Nikhil 356g - 364g - 374g - 409g |
Chas 322g - 328g - 350g - 376g |
Debbie 310g - 317g - 347g - 377g |
Priya 341g - 339g - 345g - 374g |
Alicia 376g - 413g - 460g - 519g |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)